Hautajaiset menivät hyvin. Tai hyvin ja hyvin. Suunnitelmien mukaan, sanoisin, ilman mitään suurempia kommelluksia. Päivä oli raskas ja vaikea. On raskasta kohdata omaisten ja läheisten suuri suru. Sanat ovat kateissa ja lohduttaminen on vaikeaa.  Mutta nyt on taas katsottava eteenpäin, tulevaisuuteen. Eilen illalla harjoittelimme taas uutta esitystä, joka saa ensi-iltansa loka-marraskuun vaihteessa. Se tulee ravintolaan ensin ja sitten lähdetään kiertämään. Vähän niinkuin tilaustyö. Kolmen rautaisen osaajan voimin tehdään. Silloin kun kolme uskalikkoa lähtee tämmöiseeen projektiin niin itse ainakin luotan siihen että toiset kertovat jos menee ihan poskelleen eli palaute - negatiivinenkin - on tosi tärkeää. Se on sitä eteenpäinmenemistä kun uskaltaa ottaa palautteen vastaan ja ottaa myöskin opikseen. Kesänäytelmää tehdessä huomasin että jotkut olivat mielestään niin suuria näyttelijöitä ettei ohjauksesta tullut yhtään mitään. Itse jo pitkään esiintyneenä tiedän, että näissä hommissa ei ylpeydellä ole sijaa lainkaan. Kyllä keikat loppuvat jos aina vaan esittää omaa itseään näyttämöllä. Joskus olen ihmetellyt minkä takia jotkut ihmiset lähtevät esiintyjän uralle. Sellaisetkin, joilla ei kertakaikkiaan ole mitään annettavaa. Ja jos jotakin sanoo niin se on ihan sama, ohjeita ei noudateta. Vuosien mittaan olen seurannut sellaisia henkilöitä ja sanoisin että huuli pyöreänä. No, tapansa kullakin. Olen itse vaan puoliammattilainen ja teen keikkaa tilauksesta, en varmasti mene sanomaan kenellekään että kyllä mä voisin haluta esiintyä. Haluan tietenkin, mutta tarkoin suunnitellusti ja niin että se on työtä eikä leikkiä. Asiakas on tälläkin alalla aina oikeassa.